SEIKKAILUA SISILIASSA
Päivä vaelluksen jälkeen on palautuminen meneillään ja olotila on aika tyhjä. Yhdeksässä päivässä kertyi kävelyä noin 280 km josta n. 130- 140 km oli paikoin erittäin rankkaa vuoristovaellusta 10-12 kg. painoinen reppu selässä. Vaellusreitti oli niin ylä- kuin alamäkeä, asfalttipinnoitteista aina sora-, nurmi-, muta/ lieju-, kivikko-, betoni- ja laatoituspinnoitteisiin ja vaatii fyysisen kestävyyden lisäksi myös kovaa henkistä suorituskykyä ja periksi antamattomuutta.
LICATA
Tätä kirjoittaessani (26.10.2018) istun Licatassa, Piazza Progiosson aukiolla, erään baariin terassilla. Baari on kiinni, koska on parhaillaan siestan aika.
Kun palataan ajassa taaksepäin aina koti Suomeen saakka, oli odotukset korkealla odottaen lähtöpäivää Helsingistä kohti Sisiliaa ja Cataniaa. Aikaisemmin en ole Sisiliassa käynyt, mutta viime syksyn vaellus Barista Materaan antoi inspiraation lähteä seuraavaksi Sisiliaan.
Tiivis seuraaminen sosiaalisen median kautta Sisilian ja Magna Via Francigenan asioista auttoivat hyvin valmisteluja lähteä vielä minulle tuntematonta Sisiliaa kohti. Cataniaan päästyäni siirryin vielä samana iltana iltajunalla Palermoon.
Tiistai (16.10.2018) aamusta oli lähtöleiman hakeminen paikallisesta Palermon Katedraalista ennen ensimmäiselle etapille lähtöä. Alun ensimmäiset noin kymmenen kilometriä toi vääjäämättä mieleen Barin ja sen laita-alueen jäteongelmat. Samanlaista jätettä oli tuotu Catanian kuin Palermonkin katujen varsille keskustan ulkopuolelle luontoon kuin Barissakin. En tiennyt mitä ajatella asiasta, mietin oliko se Mafian aikaansaamista vai joidenkin ihmisten törkeää välinpitämättömyyttä. Mieleen tulivat silti sosiaalisessa mediassa esiintyvät uskomattoman kauniit valokuvat Sisiliasta. ”Voiko tämä olla totta”, funtsasin ajatuksissani.
Kohti ensimmäistä määränpäätä Santa Cristina Gelaa jätemäärät vähenivät ja lopulta loppuivatkin kokonaan. Ajatuksissani mietiskelin miksi ihmiset tosiaan tekevät näin. Jätemääristä ja jätteiden sisällöstä pystyi päättelemään, että niitä ei ollut ainoastaan auton ikkunasta heitetty, vaan niitä oli tuotu niin kuorma-autoilla, peräkärryillä kuin pakettiautoillakin.
Kellon lähestyessä kolmea, alkaa Licata hiljalleen herätä siestasta. Reilun parin tunnin hiljaisuus aukiolla alkaa muuttua vespojen ja autojen torvensoittoäänien myötä normaaliksi italialaiseksi iltapäivä elämäksi. Kadulla alkaa näkyä myös henkilöliikennettä kiirehtien töihin takaisin tai kuka minnekin.
Samalla kun katselen edessäni olevaa kookasta kaktusta ja sen vieressä olevaa korkeata palmua, palaavat ajatukset vääjäämättä kolmeen italialaiseen kaveriin, eli Vincenzoon, Lucianoon ja Giuseppeen.
Kaveruksista vanhin oli Vincenzo eli Enzo, yli 70-v. vaikka ei ikinä ulkonäön ja fyysisen kunnon perusteella olisi uskonut. Luciano, yli 70- v. samoin, meistä kaikista ehkä kovakuntoisin kaveri. Giuseppe eli Peppe, yli 50- v. porukan pappismies ja huumorintajuisin, sekä eniten englantia osaavin.
Vincenzosta näki heti, että hän oli kolmikon ns. johtaja. Luciano oli porukan kokki ja Giuseppe hoiti kaikki käytännön asiat, eli etsi ja varasi majoituspaikat sekä selvitti ruokailu- yms. asiat. Minä neljäntenä ja Giuseppe hoidimme vaellusetapeilla navigoinnin gpsr:llä.
Minun oli helppo tutustua heihin ja päin vastoin. Muutaman päivän jälkeen tuli jo tunne, että olisimme tunteneet pitemmänkin aikaa, niin yhtenäiseksi toimintamme muodostui. Kouluenglannilla ja italialla pärjäsimme hyvin, vaikka välillä turvauduimmekin puheen- ja tekstinkääntäjään.
Heidän suhteensa uskonasioihin tulivat myös esille, mutta harvoin niistä keskusteltiin, eikä se kovin paljon ulkoisesti näkynyt. Giusepen kanssa oli oikeastaan jokusen kerran keskustelua katolilaisuudesta. Keskusteluissa ilmenikin, että hänen yksi italialainen tuttavansa asuukin Helsingissä ja on Pyhä Henrikin Katedraalissa Tehtaankadulla pappina.
JUNAMATKA RAGUSAAN
Saapuessani hetki sitten Licatan juna-asemalle ja noustuani Ragusan junaan pitäisi matkan kestää noin puolitoista tuntia. Hyvä niin, sillä ehdin samalla kirjoitella tätä tarinaa. Vanha paikallisjuna kiitää todella rämisten aivan merenrannan tuntumassa kulkevaa rataa. Lippua minulla tietysti ei junaan ole, mutta uskoisin sen järjestyvän junassa kohtuuhintaan.
Vaelluksen alussa en ajatellut, miten uskomaton matkastani kaiken kaikkiaan voisi syntyä. Alussa tapasin erään kymmenen hengen ryhmän, joka oli omalla vaelluksellaan kohti oman reittinsä määränpäätä. He pyysivät minua vaeltamaan osuuden kanssaan. He olisivat halunneet minut heidän mukaansa loppuvaelluksen ajaksi. Tuntui mukavalta kohdata tavallisia paikallisia Sisilialaisia ihmisiä, jotka olivat hyvän asian puolella. Tämä ryhmä oli tekemisissä luonnonsuojelun kanssa ja olivat iältään arviolta reilu kolmekymppisistä noin kuuteenkymmeneen ikävuoteen saakka.
Heistä jäivät parhaiten mieleen Silvia ja Martha, sekä pari miespuolista kaveria. Etenkin Silvia, joka olisi ehdottomasti halunnut minun jatkavan vaellusta heidän kanssaan. Vaikka emme viittä tuntia enempää yhdessä vaeltaneetkaan, muodostui heidän kanssaan jo heti ensi metrien jälkeen tietynlainen side, yhteenkuuluvuus ja ystävyys.
MARINA DI RAGUSAN KESKUSAUKIO
(27.10.2018) Istun Marina di Ragusan keskusaukiolla kellon ollessa kymmenen paikkeilla. Aurinko paistaa Välimereltä aaltojen lyödessä rantahietikkoon samalla pitäen pientä pauhua. Sain Giusepeltä hetki sitten viestin, jossa hän kyseli kuulumisiani. Mahtava Ragusa oli jäänyt taakse ja nyt siis vuorossa Marina di Ragusa, jossa vietin vuorokauden.
Katselen, kun ihmiset parveilevat toriaukiolla edestakaisin ja lisäksi aukiolle on kokoontunut myös iso määrä kilpapyöräilijöitä. Sain käsityksen, että kyseessä olisi jonkinlainen senior-pyöräkilpailu kaikkien kilpailijoiden näyttäessä hiukan varttuneimmilta vai oliko Sisilian aurinko tehnyt osansa sporttiselta näyttäneisiin pyöräilijöihin.
BUSSIN ODOTTELUA
Odottelen reilu tunnin päästä lähtevää bussia Cataniaan ja syön kirjoittelun ohessa litteäksi käännettyä, juustolla ja tomaatilla täytettyä Focacciaa nimeltään Passarella. ”Varmaankin joku paikallinen erikoisuus” ajattelin. Viereeni penkille istahtaa keski-iän ylittänyt rouva pienen poikansa kanssa ja alkaa torumaan häntä. ”Poika on ilmeisesti tehnyt jotain pientä jäynää” ajattelen. Lopulta pienen haasteellisen keskustelun jälkeen he halaavat toisiaan ja jatkavat matkaa.
Marina di Ragusasta olen saanut käsityksen, että enemmistö asukkaista on hyvin toimeentulevia ihmisiä ja lisäksi paikalla on paljon turisteja ainakin puheen tunnistelusta päätellen. Aukiolla kaksi nuorehkoa tyttöä pitävät avoinna info- pistettä ja palvelevat turisteja. Ihmisiä parveilee heidän ympärillään esittäen mitä ihmeellisimpiä kysymyksiä. Seurailen tapahtumaa vähän huvittuneenakin, tosin olenhan itsekin apua jo muutaman kerran kysynyt, joten eipä siinä mitään.
Mielessäni pyörii edelleen pyhiinvaellus kaikkine hauskoine tapahtumineen ja ihmeellisyyksineen. Muistelen Suteran museoesittelyssä etenkin Pieron varta vasten minulle englanniksi kertomaa historiikkia, joka tuntui uskomattomalta jälkeenpäin ajatellen. Kuinka selkeästi, hauskasti ja ymmärrettävästi hän asiat minulle esitti.
Pyhiinvaeltamiset ovat sikäli ihmeellisiä asioita, vaikka kuinka tuntemattomia ihmisiä vaelluksilla tapaa, tuntuu kuin heidät olisi tuntenut jo ennestään. Yhteenkuuluvuus on varmaakin se oikea sana kertomaan valtajien ja vaelluksien merkityksen. Vaeltajista uskoisin osan olevan aivan puhtaasti uskonnollisista syistä mukana. Monelle vaeltaminen on vastaavasti pelkästään elämäntapa, joka merkitsee yhdessä oloa ja seuran hakua, kavereiden ja ystävien kanssa tapaamisia.
Itsekin olen useasti miettinyt mikä saa minut vuodesta toiseen lähtemään pyhiinvaelluksille. Ehkäpä nämä asiat, sekä tietysti työkiireistä irtautuminen ja työasioiden nollaaminen on eräs syy. Lisäksi katolilaisuus uskonnon ja historian näkökulmasta on eräs kiinnostava tekijä, niin kuin myös rakennuskulttuuri ja etenkin ruoka. Välimeren ruoka on ollut intohimoni vuosia ja täältä tiedän saavani lisää virikkeitä ja inspiraatioita ruu’an laittooni.
Giusepelle lupasin Suomeen tultuani ottaa yhteyttä hänen tuttavaansa Helsingissä ja käydä vierailemassa hänen luonaan kuuntelemassa katolilaisuudesta lisää. Tiedä häntä, vaikka liittyisin joskus katolliseen uskontokuntaan. No, siihen on vielä pitkä tie.
BUSSISSA
Noustuani juuri Catanian bussiin on bussissa minun lisäkseni vain kaksi matkustajaa ja Marina di Ragusan paahtava helle on vaihtunut bussin viileään ilmastointiin. Ragusassa bussi täyttyy melkein puolilleen matkustajista ja tovin päästä matka jatkuu taas. Haikein mielin jätän Marina di Ragusan ja Ragusan taakseni. Ovat ne niin uskomattomia kulttuurihistoriallisia paikkoja, että ei oikein voi pystyä sanoin kuvailemaan niitä.
Ragusan vuoristoteiden jälkeen bussi kaartaa kohti tasaisempaa maastoa, joten suurin osa räminästä ja poukkoilusta helpottaa. Asfalttikin vaikuttaa tien pinnassa vasta tehdyltä tai ainakin lähiaikoina duunatulta. Lähestymme keski- Sisiliaa ja luonto näyttää äärimmäisen kauniiltaa. Puut ja pellot vihertävät silti edelleen, vaikka lokakuun loppua ajassa mennäänkin.
Ajatukset pyörivät edelleen Magna Via Francigenassa ja vielä en jaksa miettiä tulevia vaelluksia, vaan yritän käydä ensiksi tämän lävitse. Yritän myös funtsata kotiinpäin lähtöäni. Cataniasta mieli tekisi lentää Roomaan ja sieltä junalla Spoletoon, Isä Matteon kuvauspaikoille. Nyt siihen olisi hyvä mahdollisuus myös ajankin puitteissa.
MATKALLA NAPOLIIN
Yö Cataniassa selkeytti suunnitelmiani ja nyt sunnuntaina kellon ollessa kaksitoista istun junassa kohti Napolia. Cataniasta jäi kokonaisuudessaan positiivinen kuva, vaikka järin siistiltä kaupunki ei vaikuttanutkaan. Majapaikka, jossa yövyin, oli hyvää keskitasoa. Aamiaisen ollessa lisäksi normaalia parempi, sain siitä hyvin päivän lähtemään liikkeelle.
Majoituspaikkani lähialueella rakennukset näyttivät kaikelta muulta kuin siisteiltä, tuli heti mieleen New Yorkin slummit ennemmin, kuin upea Sisilia. Kävellessäni kohti Rautatieasemaa poikkesin ostamassa matkaevästä pitkälle, reilun seitsemän tunnin, junamatkalle.
Parhaillaan olen junassa ja vastakkaisella puolella istuu nuorehko pariskunta. Jalkatila on ahdas, mutta lopulta saimme kaikkien jalat mahtumaan saman pöydän alle. Tällä erää juna oli myöhässä noin viisitoista minuuttia, mutta minua se ei haittaa. Seuraavaksi suunnistamme kohti Messinaa, josta tapahtuu meren ylitys mantereen puolelle. En ole muuten aikaisemmin ollut junassa, joka ajetaan lauttaan sisälle ja siksi odotankin sitä mielenkiinnolla.
Eilen selkeytin loppureissuni osalta matkasuunnitelmia ja varasin Milanosta huomenaamuksi junalipun Spoletoon. Ennen kuin palaan kylmään pohjolaan ja kotiin, haluan nähdä Isä Matteon kuvauspaikkoja. Yritän lisäksi Milanon yli neljästätuhannesta majoituspaikasta saada varattua yöpymisen läheltä Rautatieasemaa.
Junan kiitäessä kohti Messinaa, katselen välillä ikkunasta ulos ja ihailen upeita maisemia, vaikka maisemat nopeasti silmissä ohi kiitävätkin. Nyt pysähdymme Giarre- Riposton asemalle, minulle paikka ei kerro yhtään mitään. Pienen pysähdyksen jälkeen jatkamme taas matkaa.
Sain Lucianolta hetki sitten viestin kuulumisista ja kerroin kaiken täällä päässä olevan hyvin eli italialaisittain ”Tutto bene”. Luciano on eläkkeellä ja on ollut muuten aikoinaan työelämässä valokuvagraafikkona. Vilkaisu ikkunasta näyttää vesisateen alkaneen ja taivaskin on mennyt synkän näköiseksi, pilvilautat ovat levinneet laajalti. Catanian sininen ja pilvetön taivas on muuttunut hetkessä synkän näköiseksi.
Lipuntarkastajakin saapuu paikalle ja esitän hänelle etukäteen netistä ostamani lipun. Junassa ostettuna se olisi paljon kalliimpi ja sen varaan ei muutenkaan kannata asiaa jättää. Konnarina on kolmenkympin juuri saavuttanut viehkeän näköinen, mustat pitkät hiukset omaava lady ja näyttää lipuntarkastuskin häneltä sujuvan.
Kuulutus junassa kertoo meidän saapuvan Taorminaan, kahdeksankymmentäluvun ihmemaahan. Tosin vieläkin aivan upea paikka, etenkin kesällä auringon paistaessa ja luonnon ollessa vihreimmillään. Junan pysähtyessä hetkeksi asemalle vilkaisen ulos ikkunasta ja asemanlaiturin lisäksi näen vain muutaman palmun sekä korkean vuoren rinteen.
Päästyäni vajaan tunnin päästä Messinaan, voin mitä parhaimmalla tavalla hyvästellä Sisilian. Matka halki Sisilian niin junilla, kuin etenkin kävellen on antanut ikimuistoisen elämyksen kaikkine tapaamieni ihmisten ja erilaisten paikkojen myötä. Rakennuskulttuurin osalta olen nähnyt paljon todella vanhaa erilaista rakennusta. Kirkot, katedraalit, kappelit, museot, majatalot, asuinrakennukset yms. ovat tulleet tutuiksi. Olen päässyt näkemään ja kokemaan paikallisten ihmisten elämäntyyliä ja saanut uusia virikkeitä heidän elämäntavoistaan. Ruokakulttuuri on eräs, jota ihannoin täällä. Ruu’at ovat yksinkertaisia ja rakentuvat pitkälti vihannesten, hedelmien, juustojen ja erilaisten pastojen ympärille.
Tomaatit, oliivit öljyineen, juustot, vihreät salaatit ovat käytännössä kaikissa ruokalajikkeissa tavalla tai toisella mukana. Mausteita ei pelätä käyttää ja siitä sanotaankin sen olevan yhtenä tekijänä ihmisen pitkän iän salaisuuteen. Juustolajikkeita on täälläkin kymmeniä, parmesanot ja ricotat tekivät minuun suurimmat vaikutukset. Valitettavasti me olemme pohjolan perukoilla menettäneet paljon ruokakulttuurista halveksuttamatta suomalaisten omaa tuotantoa. Täällä Suomessa emme osaa nauttia ruokakulttuurista. Meillä on vähän aikaa ja paljon syömistä. Ruokalistat ovat täynnä kaikenlaista, aivan liikaa vaihtoehtoja. Ruoka tarjonnan pitäisi olla yksinkertaista ja siitä pitää osata nauttia käyttämällä aikaa siihen.
Lähestymme pikkuhiljaa Messinaa, tunnelma junassa on ollut mukava. Kuka nukkuu, kuka leikkii lastensa kanssa, kuka pelailee Pokemonia yms. niin, ja kuka kirjoittelee seikkailustaan Sisiliassa. Vastakkaisella puolella istuvan pariskunnan nainen näyttää kylläkin surulliselta, mutta miehen pussailut saavat hänenkin suupielet hymyilemään.
Kymmenen minuutin odottelun jälkeen Messinan satamassa juna hinataan laivaan sisään. Edessä on kolmenkymmenen minuutin laivamatka mantereelle, Villa San Giovanniin. Meri on myrskyinen ja aaltojen pärskeet lyövät monta metriä ylöspäin kohti keulaa. Laiva heiluu, sillä juna ja vaunut on lastattu toispuolisesti. Ihmisiä lautalla keinuttaa ja minäkin käyn varmuuden vuoksi istumaan katse suoraan eteenpäin. Maihin pääsemme lopulta hyvin ja jatkamme matkaa kohti Napolia. Edessä on vielä noin neljä ja puoli tuntia seikkailua Italian länsirannikkoa myöden.
Prizzin majapaikasta tulee mieleen, kun saimme kutsun Giusepen, Lucianon ja Vincenzon kanssa majatalon emännän Nicolettan luokse. Nicoletta on aivan loistava tyyppi, uskoakseni iältään hiukan yli viisikymppinen lady, jolla on iso lämmin sydän. Nicoletta oli laittanut meille illallista, joka koostui mm. omeleteista, pizzoista ja tuoreista salaateista. Joten tarjottavaa oli paljon enemmän kuin jaksoi syödä.
Olemme edelleen Villa San Giovannin juna-asemalla pysähdyksissä. Vastapäätä istunut pussaileva pariskunta on jäänyt tälle asemalle, joten jalkatila on vapaasti käytettävissäni, ainakin toistaiseksi. Vieressäni käytävän toisella puolella istuu arviolta reilu kolmekymppinen, vaalea pitkähiuksinen neitonen, jolla on musta avonainen kaula-aukollinen paita päällään persikan värisen verkkarihousujen lisäksi.
Mielenkiintoista on, että hänen rintavarustuksensa on aika mukavan kokoinen ja käytävällä ohi kulkevat kiinnittävät häneen vääjäämättä huomiota, etenkin miespuoliset matkustajat. Nainen tuntuu nauttivan tilanteesta, vaikka ei katseita ohikulkijoille suokaan.
Grottesta jäi taas mieleen etenkin, kun majapaikan isäntä ja emäntä järjestivät pyhiinvaeltajille yhteisen illallisen. Pitkän kaavan mukaan syötiin, niin kuin Italiassa on tapana ja eri ruokalajikkeita oli useita kaikkine lisukkeineen. Selkeää, yksinkertaista ja maistuvaa. Keskustelu ruu’an yhteydessä muuttui mielenkiintoiseksi, koska olin suomalaisuuden vuoksi taas keskipisteenä.
Jouduin kertomaan muille elämäntarinaani aina auto-onnettomuudesta tähän päivään saakka, onneksi lyhyesti. Monet ihmettelivät mikä sai minut lähtemään vaeltamaan Suomesta tänne Sisiliaan. Pakko myöntää, että tuntui välillä jo olevan yliammuttua saada tarinani aikana pariin kertaan kunnon aploditkin muun kiinnostuksen ja ihmettelyn ohella. Kiitokset näistä kuuluvat Giusepelle, Lucianolle ja Vincenzolle, sillä ilman heitä en varmaankaan tässä olisi.
Olemme viimein päässeet asemalta liikkeelle ja Villa San Giovanni jää vasemmalle taka-alalle junan kiihdyttäessä kohti Napolia. Nostan jalkani vastapuolen penkille, tosin olen riisunut kenkäni pois ja jalassani on upouudet, tyylikkäät musta raidalliset eilen ostetut sukat, joten ongelmia ei pitäisi syntyä. ”Hyvä tapa lepuuttaa jalkoja” funtsaan.
Pysähdymme seuraavalle asemalle kohta ja totean itselleni, ”että matkaa on vain nelisen tuntia jäljellä ja olen syönyt kohta kaikki evääni”. Onneksi on vettä ja vähän limonadia mukana, joten ei kuivin suin tarvitse olla.
Pyörittelen mielessäni taas ajatusta, että mikä saa ihmiset lähtemään pyhiinvaelluksille. Eurooppalaisittain vaeltajia on kumminkin todella paljon, etenkin etelä- ja keski- Euroopan maista. Tämäkin vaellus Magna Via Francigena on fyysisesti erittäin rankka, kun melkein koko ajan ollaan vuoristossa menossa ylös tai alas.
Pakko myöntää, että itsenikin se raakuudellaan yllätti, vaikka olin reittiä ennen matkalle lähtöä hiukan käynyt lävitse. Lisäksi en fyysisesti ollut niin hyvässä kunnossa kuin uskoin ja olisi pitänyt olla, mutta perille selvittiin kunnialla. Todettakoon vielä, että nyt kolme päivää vaelluksen jälkeen, jalkani toipuvat edelleen rasituksesta.
Eräs tärkeimpiä asioita vaelluksilla on luonnollisesti repun sisältö ja paino, eli kuinka hyvin ja vähän saat sinne tavaraa pakattua. Repun painon pitäisi jäädä alle kymmenen kilon. Itselläni paino pyöri 12-13 kg:n paikkeilla, joka oli aivan liikaa. En vaan yksinkertaisesti saanut mitään jätettyä repusta pois.
Majoituspaikat ovat tietysti olennainen osa vaelluksia. Monilla vaellusreiteillä on varta vasten vaeltajille varattuja majapaikkoja. Magnalla edulliset majapaikat joudutaan varaamaan jo useampi päivä etukäteen, koska niitä on auttamattomasti liian vähän. Majapaikkojen taso oli kokonaisuudessaan hyvä, jotkut paikat jopa loistavia. Kun muistelee esimerkiksi Espanjan 5-6 vuoden takaisia vaellusaikoja on asioissa menty eteenpäin, niin Espanjassakin. Monissa yhteismajoitustiloissa, etenkin seurakuntien ja luostareiden ylläpitämissä ovat laatutasot matalampia kuin vastaavasti yksityisten tiloissa ja syykin on selvä, raha.
Yleensä sängyt patjoineen ja tyynyt ovat etenkin seurakuntien ja luostareiden majapaikkojen heikkoudet. Tavallisesti vaeltajilla onkin omat makuupussit mukanaan, joten pelkoa yöllisistä valvomisista ei synny. Tälläkin reissulla vain San Giovanni Geminin kuudentoista hengen majoitustilassa oli keskitasoa huonommat sängyt patjoineen ja tyynyineen. Majoituspaikka oli aivan katedraalin yhteydessä ja käsittääkseni sen ylläpitämäkin, ainakin osittain.
Nunnat työskentelivät mm. majapaikan keittiössä ja pääsin katsomaan myös heidän toimintaansa siellä. Nunna, joka minulle esitteli ruoanlaittotaitojaan, oli myöhemmin illalla samaan aikaan jumalanpalveluksessa kuin minä. Hänen nähtyään minut siellä, aiheutti se hänessä hiukan ihmettelemistä. Tovi jumalanpalveluksen jälkeen oli huvittavinta kirkon ulkopuolella olevalla aukiolla, kun kirkosta tuli luokseni viisi varttuneempaa rouvaa kättelemään ja kiittämään kysyen olenko se suomalainen Arri. H- kirjaintahan ei Italian kielessä lausuta, joten kerroin heille englantilaisittain olevani ”Härry”.
Pysähdyimme seuraavaksi Rosarnon asemalla. Matkaa Napoliin on vielä kolmisen tuntia. Vastapäätäni tulee istumaan nuorehko italiatar. Olisin mielelläni lepuuttanut jalkojani penkillä, mutta nyt hän ei siitä varmaankaan tykkää, tosin en viitsi kysyäkään, joten otan jalkani pois sieltä. Vilkaisu ikkunasta ulos näyttää pilvisyyden ja vesisateen edelleen jatkuvan.
Sutera, joka seurasi San Giovanni Geminiä, jäi mieleeni Sisilian historian museosta ja Pierosta. Piero, jonka ylläpitämään majapaikkaan majoituimme, toimi työpaikassaan museossa esittelijänä. Itse sain esittelyn myös englannin kielisenä, joka tarkensi hänen Italian kielen kertomaansa. Pieron esittely sujuvalla kouluenglannilla hitaasti ja selvästi kertoen upposi minuun.
Sutera oli paikkanakin upea, sekä illallinen Pieron ehdottamassa paikassa oli todella hyvä. Ruokailun ohessa Giuseppe seurasi Milanin ja Interin välistä futismatsia tv:sta, kun minä taas seurasin Formuloita ja mikä parasta Inter ja Kimi voittivat. Todettakoon Giusepen fanittavan Milania.
Vastapuolella istuva neiti on nukahtanut, mutta onneksi ei ole kuorsaavaa tyyppiä. Viereisellä istuimella, käytävän toisella puolella istuva runsaspovinen blondi on vaihtanut isot muodikkaat aurinkolasinsa tavallisiin silmälaseihin ja pelaa varmaankin Pokemonia. Oikealla puolellani on Tyrrhenan meri rauhoittunut, sillä alkumatkasta tutut kuohupäiset aallot ovat laantuneet ja meri näyttää tasaisemmalta.
Napoliin saavumme seitsemän jälkeen aikataulussa. Yöksi olin varannut huoneen aivan Rautatieaseman vierestä, jotta aamun aikainen lähtö Roomaan sujuisi paremmin.
NAPOLI- ROOMA
Aamu sarastaa vesisateisena maanantai- aamuna ja olen juuri noussut Roomaan menevään junaan. Roomasta jatkan matkaani reilu tunnin odottelun jälkeen suoraan Spoletoon, Isä Matteon kuvauspaikoille. Haaveissani on ollut monia vuosia käydä katsomassa paikkoja, jossa suosikkisarjaani kuvataan. Olen Spoletossa yhden yön ja tiedän, että se ei riitä kokonaisuudessaan kaupungin ympäri koluamiseen, mutta keskitynkin pääasiassa keskustan kuvauspaikkoihin ja kirkkoihin.
Ragusassa ollessani kiersin vanhan kaupungin osan, joka on myös Unescon perintökohde. Siellähän kuvataan paljon Montalbanoa. Vanha kaupunki, eli Ragusa Ibla oli kaunis paikka ja sijoittui vuoren rinteeseen sekä osittain sitä seuranneeseen laaksoon. Marina di Ragusassa, joka sijaitsee Ragusasta reilu parisenkymmentä kilometriä etelään, kuvataan myös Montalbanoa.
Marina di Ragusan vieressä olevassa Punta Seccassa sijaitsee Montalbanon koti. Koti on oikeasti B&B Majatalo, joka on aina kuvauksien yhteydessä suljettuna, niin kuin se oli nytkin käydessäni siellä. Ennen Ragusaan tuloa olin Licatassa, joka sijaitsee myös samalla alueella, hiukan länteen päin Punta Seccasta. Licatassa asuu Montalbanon isä, kirjoittaja Andrea Camilleri. Licatan mukaan on nimetty sarjan mielikuvitus tapahtuma kaupunki Vigata.
MATKA SPOLETOON
Vilkaisu junan ikkunasta näyttää vesisateen loppuneen. Avaan Napolin aseman läheltä pienestä aamiaispaikasta ostamani nakkisämpylän. Jaksan hädin tuskin syödä siitä puolet ja jätänkin loput myöhäisempään ajankohtaan. Katson Lucianolta tulleen viestin ja vastaan siihen.
Italian seikkailuni alkaa pikkuhiljaa olla lopuillaan, vielä vajaa kolme päivää, niin ollaan koti Suomessa. ”Haikein mielin täältä taas lähdetään” tuumaan. Olen samaistunut Italiaan ja sen elämäntapoihin, varsinkin pienimmissä kaupungeissa ei turhaan kiirehditä ja mikä parasta, on ihmisten hyväntuulisuus ja ystävällisyys.
Ainoana negatiivisena puolena jäteongelmien lisäksi tulee esille juomaveden laatu, joka on paikoin pohjolan hygienaan tottuneelle on huonohko asia. Tosin paljon on paikkoja, missä vettä voi juoda saamatta vatsan väänteitä. Itselläni tuli muutamaan otteeseen niitä, kun kokki oli ruokaa valmistaessaan pessyt vihannekset hanavedellä. Toki ne väänteet menivät muutamien tuntien jälkeen ohitse, mutta kumminkin.
Kulttuurista kiinnostuneille Sisilia, kuten koko Italiakin, on loistava paikka vierailla. Italian monikansallisuus on myös yksi rikastuttava tekijä kulttuurissa. Aikoinaanhan Italian syntyessä eri kansallisuudet ovat kohdanneet ja Sisiliankin kohdalla poikkeusta ei siinä ole. Sisilianhan liitettiin varsinaiseen Italiaan v. 1944.
Vaeltajille myös Italia on mitä parhain maa, kymmenet ja taas kymmenet vaellusreitit kulkevat läpi Italian ja Sisilian ristiin rastiin. Usein vaeltajille on järjestetty reittien varrella edullisia majoituksiakin. Myös sosiaalisesta mediasta löytyy useita vaeltajille tarkoitettuja ryhmiä ja itsekin kuulun niistä useampiin. Ryhmistä saa paljon tietoa kaikesta vaelluksiin liittyvistä asioista ja vaelluksille aikoville kannattaakin käydä tutustumassa niihin ennen reissulle lähtöä.
Saavumme Spoleton asemalle ja odotan jo innokkaana päästä katsomaan Isä Matteon kuvauspaikkoja. Majoittaudun ensiksi hyvältä vaikuttaneeseen hotelliin, aivan kaupungin keskustaan. Asemalta menee suoraan, loivasti nouseva katu suoraan hotellille. Majoittautumisen ja pienen lepohetken jälkeen suuntaan kohti vuoristoa. Olin saanut hotellilta kartan alueesta, joten paikkojen löytäminen on helpompaa.
Lähtöni jälkeen alkoi pieni tihkusade, joka lopulta muuttui rankemmaksi ja kun myrskyäkin alkoi tulla, oli olosuhteet haastavat. Olin varautunut aikoinaan saamaani keltaiseen sadeviittaan, joka suojasi kohtalaisen hyvin, enkä kastunut kuin polvista alaspäin.
Sain lopulta kierrettyä kaikki ajattelemani paikat ja saavuin hotellille takaisin tyytyväisenä, mutta polvista alaspäin aivan märkänä. Ilta sujui huoneessa kuivatellen lenkkareita ja farkkuja. Huoneessa ei ole minkäänlaista kuivaussysteemiä muuta kuin hiustenkuivain, joten onhan sekin parempi kuin ei mitään.
Aamulla heräsin pirteänä ja farkutkin olivat kuivuneet yön aikana, mutta lenkkarit olivat vielä hiukan kosteina. Aamupalan jälkeen pakkaan reppuni ja kuivatan vielä lenkkareita hiustenkuivaajalla ennen kuin hyvästelen Spoleton ja suunnistan kohti juna-asemaa. Juna lähtee yhdentoista aikaan Spoletosta, joten ehdin Roomaan hyvissä ajoin yhden aikoihin.
TAKAISIN ROOMAAN
Noustuani Rooman junaan tulee lipuntarkastaja luokseni ja katsoessani lippuni, toteaa minun olevan väärässä vaunussa. Junassa ei ole ennalta varattuja istumapaikkoja, mutta olen kakkosluokan lipulla ykkösluokan vaunussa. ”No, ei se mitään” tuumaan ja siirryn toiseen vaunuun.
Spoletosta minulle jäi upeat muistot, vaikka säätila kaupungissa ja Isä Matteon kuvauspaikoilla ei paras mahdollinen ollutkaan. Upea, mahtava katedraali San Assunta kruunasi käynnin, myös ikivanha amfiteatteri oli upea. Oli siis kerrassaan upeaa nähdä Isä Matteon kuvauspaikkoja. Ne nähtyään sai aivan uuden näkökulman sarjan katsomiseen.
Vääjäämättä tulee reissun aikana mieleeni italiankielen opettajani opinnot ja opetukset keskustellessani paikallisten kanssa. Vaikka parhaillaan menevä jatkokurssi opinnoissa jäi tämän seikkailun ja työn puolesta väliin, jatkan ensi keväänä opintojani eteenpäin. Sointu- opelle kiitokset opetuksesta, jotain on jäänyt minullekin mieleen niistä.
Pysähdymme nyt Orte:n asemalle, joten olemme suunnilleen puolessa välissä Roomaa ja Spoletoa. Aurinkokin on alkanut paistamaan ja pilvet sateineen väistyneet, joten sää vaikuttaa hyvältä lähestyttäessä Roomaa. Kuuluttaja kertoo junan seisahtavan 8 minuutin ajan, sillä vastaan on tulossa toinen juna. No, muu ei auta kuin odotella. Lopulta pääsemmekin vain parin- kolmen minuutin odottelun jälkeen jatkamaan matkaa. Kerran näinkin päin.
Saavumme Roomaan reilu kymmenen minuuttia aikataulusta myöhässä. Jatkan matkaani varaamaani majapaikkaan lähelle Coloussemia. Iltapäivällä tutustun Roomaan ja käyn tekemässä viimeisen vaellukseni ja katsomassa Coloussemia. Iltapäiväruuhkan aikaan Rooman liikenne on kaaosmaista, autot ja vespat soittavat torvea ja kukaan ei vaikuta tietävän mihin menee milloinkin. Jalankulkijat juoksentelevat autojen ja vespojen seassa hullunlailla.
Pyhiinvaelluksien henkisesti eräs raskaimpia puolia on jokapäiväinen majoittautuminen uuteen paikkaan. Purat reppua ja täytät sitä uudelleen. Tosin, joka päivä näet uusia maisemia, henkilöitä ja ennen kaikkea pääset näkemään paikallisten ihmisten elämäntapoja ja – tyylejä.
Italia ja Sisilia ovat erittäin kauniita paikkoja. Ainoastaan jäteongelma etenkin etelän isompien kaupunkien laitamilla heikentää kokonaisarvosanaa. Olen yrittänyt varoivaisesti kysellä asiasta, mutta halukkuutta siitä kertoa ei paikallisilla asukkailla ole.
Olen saanut käsityksen, että asukkaiden välinpitämättömyys olisi suurin asia jäteongelmalle, mutta joiden ihmisten kommenteista voi taas päätellä myös mafialla olevan osuutta asiassa. Tiedä häntä, mutta toivottavasti asia saadaan järjestykseen ennen kuin on liian myöhäistä. Viime syksyltä muistan Barin alueen jäteongelmat ja ensi vuodeksi on Barin naapuri, Matera, kaiken lisäksi tulossa EU- kulttuuripääkaupungiksi.
Vastaavasti taas isompien kaupunkien keskusta-alueet ovat paikoin erittäinkin siistejä. Hyvinä esimerkkeinä vaellusreitin varrella olleet kaupungit sekä mm. Licata, Ragusa, Spoleto ja etenkin Maria di Ragusa. Jätehuolto toimii näissä paikoissa hyvin kierrätyksineen.
KOTIMATKA
Aamulla on lähtö kotimatkalle, kävelen reilun kilometrin matkan Rooman keskus- rautatieasemalle, josta menen bussilla lentokentälle. Kone lähtee kello 11.25 ja aikataulun mukaan sen pitäisi olla Helsingissä kello 17.15.
Kymmenen kilometrin korkeudella lennetään, sää on pilvetön ja koneen ikkunasta on mukava seurata maisemia. Keski- Euroopan upeat vuoristot jokineen, kaupunkeineen ja kylineen näkyvät loistavasti. Ajatukseeni tuleekin olisiko seuraava vaellusretki kenties keski- Euroopassa. Etelä-Saksa – Itävalta - Tsekki – Puola akselilta löytyy varmaankin hyviä pyhiinvaelluskohteita. Ainakin Englannin Lancasterista lähtevä Via Francigenan Euroopan halki kulkeva reitti voisi tulla kysymykseen. Nämä ajatukset on vielä syytä jättää tuonnemmaksi. Yritetään nauttia tästä reissusta ja palaudutaan siitä ensiksi muutama kuukausi.
Koneessa lentoemäntien palvelu pelaa mainiosti ja ruoka oli hyvää. Seuraava pysähdyspaikka on Tukholma, jossa koneen vaihto ja vajaan tunnin odotus ennen Helsingin lentoa.
Ennen kuin lopetan kertomukseni, haluan todeta vaellusreissuni sujuneen yli odotusten ja on kiva palata takaisin kotiin erittäin hyvillä mielin. Kesälomaani ja muita lomia on vielä ainakin 2-3 viikkoa jäljellä ja aion käyttää ne pääosin menemällä mökille Jaden kanssa. Ciao kaikille…
