Päivitys 21.5.2024
VAELLUSREITIT JA MAJOITTUMINEN
Vaellusreitit ovat muodostuneet pääosin satojen ja tuhansien vuosien takaa, kun mm. Jumalan sanansaattajat ovat vieneet uskon asioita eri paikoista toisiin. Näiden vaelluksien ajoilta ovat syntyneet reittejä, joita nykyaikana vaelletaan.
Etapit ovat pääosin kylien ja kaupunkien välillä ja ovat eripituisia yleensä 10- 35 km pituisia.
Vaelluksien suosion kasvaessa on myös majoituspaikkojen määrä lisääntynyt. Monet vapaaehtoiset ovat sopineet eri majoituspalveluja tarjoavien kanssa edullisista yöpymisistä ja aterioista pyhiinvaeltajille. Näin on saatu vaellusreittien varrelle monenlaisia vaihtoehtoja majoittua. Reiteiltä löytyy niin yksityisten henkilöiden, kuin yhteisöjen ylläpitämiä hotelleja, hostelleja ja B&B- majoituksia.
Kysytyimpiä majoitustiloista ovat yleensä yhteismajoitustilat, joiden tiloissa on vaihteleva määrä sänkyjä. Yhden tai kahden hengen huoneita on myös monissa majoituspaikoissa mahdollista vuokrata ja etenkin Italiassa näitä on enemmän tarjolla. Lisäksi reiteillä tapaa pyhiinvaeltajia, joilla on mukana koiria, aaseja tai hevosia. Heille on myös tarjolla omia majoituksia.
Suosituimpia yöpymispaikkoja ovat siis yhteismajoitustilat, koska ne ovat edullisimpia ja auttavat lisäämään vaeltajien sosiaalista kanssakäymistä, yhteenkuuluvuutta, yhteiseloa sekä monesti ylläpitämään kielitaitoa eri kansallisuuksien kesken. Syömässä käydään paikallisissa baareissa, ravintoloissa tai tehdään yhdessä ruokaa, mikäli majoituspaikassa on keittiötilat tarjolla.
Joskus kerätään yhteisesti rahaa ja käydään hakemassa ruokatarvikkeita paikallisista kaupoista ja valmistetaan yhdessä ruokaa. Usein majoituspaikan ylläpitäjäkin voi olla mukana ja tarjota paikallista ruokaa ja juomaa. Joskus jollain on mukana kitara tai jokin muu soitin, joten aterian ja illan päätteeksi lauletaan ja tanssitaan.
KOHTI ENSIMMÄISIÄ VAELLUKSIA
Olen kymmenen kilometrin korkeudessa, kun Lufthansan lentokone alkaa laskeutua kohti Barcelonan lentokenttää. Vielä menee hetki, kunnes pääsemme maanpinnalle. Kierrämme lentokentän ympärillä muutaman kerran, ennen kuin saamme laskeutumisluvan. Hetken päässä olemme jo syöksyssä kohti maata, ”tumps” kuuluu renkaista, kovaa jarrutusta ja vinkunaa. Laskeutuminen sujui onnistuneesti kiitoradalle ja vielä tovi, niin pääsen poistumaan koneesta ja hakemaan reppuni.
Palataanpa ajassa vielä hetkeksi vuoteen 2005 ja syyskuuhun. Eräänä lauantai iltapäivänä lähdimme tyttäreni, puolisoni ja koiramme kanssa poikamme häistä. Ajoimme leveää maalaistietä ja kun saavuimme autolla pienen mäen nyppylän päälle, silloin kuului iso pamahdus. Samassa kaikki pimeni, vastaantuleva auto kaahasi ajaen väärää kaistaa suoraan päällemme. Seuraavat muistikuvat olivat muutaman päivän takaa sairaalasta. Jälki oli niin kovaa, että vaara ja pelko jäädä loppuiäksi pyörätuoliin oli lähempänä kuin koskaan. Jälki oli tuhoisaa myös kahdeksan vuotiaalle tyttärellemme, puolisolle ja koirallemme. Koiramme valitettavasti menehtyi kolarissa.
Kesti vuosien kuntoutusta, päivä päivältä, viikko viikolta, vuosi vuodelta ennen kuin pääsin palaamaan lähes normaaliin elämään. Aluksi elämääni kuului päivittäin pyörätuolin vingutusta, rollaattorin räminää, keppien kolkatusta ja lopuksi tavaamisen opettelua kirjasta, ”Miten opin uudelleen kävelemään”.
Sairaalan hulppeassa kaksiossa asuessani näin sattumalta televisiosta ohjelman, joka kertoi kaverista, jonka toinen jalka oli amputoitu polven kohdalta. Hän oli tekoraajan kanssa lähtenyt vaeltamaan muutaman sadan kilometrin matkaa pohjois- Espanjaan. Mieleeni tuli ajatus, ”miksi en voisi itsekin lähteä vaeltamaan, kun hänkin sen tekee”.
Aloin suunnittelemaan asiaa ja aluksi tietysti piti saada oma keho siihen kuntoon, että pystyin ottamaan muutamia askeleita. Polveni olivat murskautuneet, toinen jalkani oli melkein poikki, kylkiluita oli poikki ja lisäksi osa niistä vielä murtunut. Lantiokin sai osansa, sekä samoin keuhkot, jotka olivat painuneet osittain kasaan. Tässä oli hyvä lähtökohta lähteä hakemaan uusia tavoitteita elämään askel kerrallaan. Lopulta vuonna 2011 olin siinä kunnossa, että kykenin kävelemään jokseenkin normaalisti. Joten, palataanpa takaisin Barcelonan lentokentälle ja päivään 3.7.2012.
Olin lähtenyt Helsingistä iltapäivällä kello 14.00 aikoihin lennolla Münchenin kautta ja nyt olin saapunut Barcelonan lentokentälle. Ensimmäistä yötä varten olin varannut läheltä lentokenttää hotellihuoneen. Ajatukset olivat vaelluksen parissa, mutta ennen vaelluksen alkua minun oli päästävä Pamplonaan, josta lähdin vaellusta tekemään. Tarkemmin sanottuna sen vierestä olevasta kaupungista nimeltä Roncasvelles. Matkaa Barcelonasta sinne kertyy reilun 400 km verran.
Olin varannut Pamplonasta ennakkoon huoneen, koska kaupungissa oli alkamassa samaan aikaan perinteinen koko viikon kestävä San Fermin – härkätapahtuma. Kaikki majapaikat olivat loppuunmyytyjä ja minunkin piti olla hotellissa paikalla iltakuuteen mennessä tai muuten huonevaraukseni raukeaa. Lähdin seuraavana aamuna Barcelonan juna-asemalle, josta lähdin junalla Pamplonaan. Aikataulun mukaan juna on perillä iltapäivällä noin kahden aikoihin, joten kaikki vaikutti hyvältä. Matka kuitenkin loppui lyhyeen heti Zaragozassa, koska juna jäikin sinne syystä tai toisesta. Muutaman tunnin selvittelyn jälkeen pääsin Zaragozasta jatkamaan matkaa bussilla ja lopulta pääsin perille juuri ennen huonevarauksen raukeamista.
Tyypilliseen etelä- Eurooppalaiseen tapaan, etenkin espanjalaiseen, ei aikatauluihin aina voi täysin luottaa. Zaragozan asemalla sain selvitettyä lopulta, miksi juna jäi sinne. Minulle oli myyty vääränlainen lippu väärään junaan ja minun piti jatkaa lipulla matkaa Zaragozasta Pamplonaan paikallisella junalla, mutta Zaragozaan juna saapuikin reilu puolituntia myöhässä. Tiesin espanjalaisen kulttuurin ja elämäntavan, sillä olin useita kertonut ollut jo maassa, tosin nyt ensimmäistä kertaa pohjois- Espanjassa.
ENSIMMÄINEN VAELLUS
Pamplonasta minun oli aluksi tarkoitus lähteä bussilla Roncasvelleen, josta aloittaisin vaelluksen takaisin Pamplonaan ja siitä edelleen eteenpäin. Ongelmaksi muodostui majoituspaikan varaaminen uudelleen Pamplonasta, joten jätin väliin käynnin Roncasvelliin ja lähdin vaeltamaan kohti ensimmäistä etappipaikkaa, Puente La Reinaa.
Puente La Reina sijaitsee 25 km päässä Pamplonasta ja vaeltaminen sinne sujui pitkin vuoristoa. Päästyäni illalla perille olin aivan totaalisen poikki ja viimeiset kilometrit mentiinkin kovalla tahdon voimalla. Lähtiessä olin pakannut reppuni järjestelmällisesti ja painoa oli noin kahdentoista kilon verran. Nyt se tuntui painavan ainakin sadan kahdenkymmenen kilon verran. ”Tältäkö se tuntui”, sanoin ääneen itselleni. ”Vaellustakin on enää jäljellä vain muutama sata kilometriä”, funtsasin.
Iltapalan jälkeen heittäydyin lempiasentooni sängylle ja kauaakaan ei tarvinnut siinä olla, kun tajusin aamu auringon paistavan huoneeni ikkunasta, sälekaihtimien välistä, suoraan silmiini. Yritin nousta ylös sängystä, mutta jalat olivat vyötäröstä alaspäin kuin halvaantuneella. ”Tätäkö sen pitää olla, ei helvetti sentään”, totesin äänekkäästi. Pääsin lopulta raahautumaan kylmään suihkuun ja pystyin onneksi ilman ulkopuolisia apuvoimia saamaan vaatteet päälleni ja repun selkääni. Tosin reppu oli ensin raahattava huoneessa olleen lipaston päälle ja sitä kautta pujotettava selkääni.
Ensimmäiset kilometrit seuraavaan yöpymispaikkaan tuntui elämäni pisimmiltä. Lyhyet tauot jumppaamisineen ja venyttelyineen eivät tuntuneet auttavan ja päässäni pyöri ajatus ”Mitä helvettiä tässä pitäisi tehdä”. Ensimmäisten kilometrien jälkeen sain lopulta jalkani ja muun kehoni kulkemaan haluamallani tavalla ja mieleni kirkastui. Ympäristö oli edelleen upeaa vuoristoa ja vaelluspolku vaihtelevaa kivikkoisista poluista aina hyviin hiekkateihin. Reitin varrella oli pysähdyspaikkoja, joissa pystyin hetken lepäämään ja tapaamaan muita vaeltajia.
AJATUKSIA, KOKEMUKSIA JA TAPAHTUMIA VAELLUKSILTA
Viime vuosina Espanjaa ja Italiaa on koeteltu monin eri tavoin. Etenkin Espanjassa taantuminen on näkynyt laajemmin. Monien pienimpien kylien nuoret ja keski-ikäiset asukkaat ovat jättäneet vanhempansa, kotinsa ja lähteneet paremman elämän toivossa isompiin kaupunkeihin. Kylät ovat laajalti autioituneet ja palvelut sitä myötä vähentyneet. Mieleeni on jäänyt muutamia paikkoja, joissa väkiluku on pudonnut muutamiin kymmeniin joistakin sadoista asukkaista. Yhdessä pienessä espanjalaiskylässäkin asui vain neljä asukasta. Väkiluku kylläkin tuplaantui, kun paikallisessa majoitustilassa oli työvuoron vaihto. Naapurikylästä tulivat muutamat sukulaiset paikalle auttamaan. Alkujaan kylän väkiluku oli ollut neljänkymmenen asukkaan paikkeilla. Ihmisistä näki sen tuskan, mitä taantuma oli tuonut tullessaan. Silti he jaksoivat yrittää, olla avuliaita ja ystävällisiä. Onneksi nyt Espanjan ja Italiankin tilanne on kääntynyt hiljalleen parempaan päin.
USKONTO
Kuten tiedetään, että katolilaisessa yhteiskunnassa uskonto on hallitseva tekijä. Nuoret käyvät paljon vanhempien tapaan kirkoissa hiljentymässä. Erilaiset uskonnolliset tapahtumat hallitsevat katolilaista elämäntapaa. Pyhiinvaeltajille on omia kirkollisia juhlia, kuten heinäkuun lopulla Santiago de Compostelassa pidettävä Jaakobin päivä. Pääsiäisenaikaan järjestetään isommissa kylissä ja kaupungeissa erilaisia uskonnollisia kulkueita ja juhlia. Vaelluksilla olen päässytkin seuraamaan läheltä näitä tilaisuuksia ja vieraillut mm. hautajaisissa, kuin muutamissa muissakin kirkollisissa tapahtumissa.
ERÄS MAJAPAIKKA
Espanjassa kerran saavuin yhteen pieneen Ciruenan kylään, jossa piti olla toimiva majoituspaikka. Kävi kuitenkin niin, että majapaikka oli lopettanutkin toimintansa muutama kuukausi aikaisemmin. Kadulla kävellessäni näin erään kolmikerroksisen talon terassilla naisen, joka ravisteli mattojaan. Kävelin lähemmäksi häntä ja kysyin tietääkö hän tästä läheltä avointa majapaikkaa. Nainen viittoili minua luokseen ja halusi tarjoavansa minulle luonaan yösijaa. Hetken pohdinnan jälkeen suostuin ja menin portista sisään ulko-oven eteen, jonne hän tuli vastaan. Hän vaikutti puhuvan pääosin Galiciaa, joten googletuksen avulla lopulta selvittiin tilanteesta. Illanviettokin sujui Googlea apuna käyttäen hänen laittaessa paikallista ruokaa alueen viinin kera. Yön nukuin talon kolmannessa kerroksessa, upeassa isossa sängyssä, joka oli kuin hääyötä varten tehty valkoisine röyhelöineen.
KOLUMBIALAINEN PASTORI
Keski- Espanjan eräässä kylässä, Gastrojerizissä, poikkesin pieneen baariin tauolle. Kaikki pöydät olivat täynnä ihmisiä ja pyysin eräältä papin näköiseltä vanhalta mieheltä lupaa istua hänen seuraansa. Hetken päästä aloitin keskustelun kysymällä häneltä, ”Oletko paikallisen kylän kirkonmies?” ”Hah hah”, hän naurahti. ”Olen Kolumbiasta ja vaellan pyöräni kanssa Compostelaan”. ”Okei, vastasin hänelle”. Vanhahko mies kertoi lähteneensä Ranskasta läheltä Pariisia vaellukselle ja olleensa taipaleella kolmisen kuukautta. Mies kulki vaellusta ilman rahaa ja muuta omaisuutta, sillä hänen tapansa tehdä vaellusta oli päivittäin pysähtyä jollekin maatilalle yms. ja tarjota apuaan ruoka- ja yösijaa vastaan.
RANSKALAISITTAIN
Yksi erikoisimmista vaelluksista tapahtui erään espanjalaisen viinitilan lähettyvillä. Pysähdyin vaeltajille tehdylle taukopaikalle ja hetken päästä sinne saapui kävellen keski-ikäinen pariskunta pukeutuneena tyylikkäästi uudenkarheisiin urheiluasusteisiin. Pariskunta istuutui vastapäätä minua. Tervehdin heitä ja he tervehtivät takaisin, sekä kysyivät mistä päin olen. Kerroin olevani Suomesta ja tulleeni vaeltamaan tänne. Mies kertoi heidän olevan ranskalaisia ja olevansa myös vaeltamassa. Olin hiukan ihmeissäni, sillä heillä ei ollut mukanaan minkäänlaisia vaellusvarusteita, ei edes reppua.
Samassa soi miehen puhelin ja hetken päästä viereen ajoi valkoinen Renault- merkkinen pakettiauto. Autosta nousi kuljettaja avaten sivuoven ja alkoi kattamaan heille välipalaa levähdyspaikan pöydälle. Eväät olivat tehty varmaan jossain pitopalvelussa ulkonäön perusteella, tuumasin itsekseni. Ne sisälsivät kaikenlaista aina hedelmistä tapaksiin ja leikkeleihin.
Olin hiukan hämmentynyt ja ajattelin, että sujuuhan se vaeltaminen näinkin. Istuimme pöydän ääressä ja minulla oli puolikas vesipullo sekä puoliksi syöty pistaasi pähkinäpussi edessäni. Kun kuljettaja oli laittanut kaikki herkut pöytään, hän istahti itsekin pöydän ääreen. Hän puhui ranskaksi jotain naisen kanssa, jota en ymmärtänyt ja vilkuili minuun päin. Hetken päästä mies riisui puhtaalta tuoksuvan urheilutakkinsa ja tarjosi minulle pöydän antimia. Kieltäydyin aluksi kohteliaasti, mutta kuljettaja näytti käsillään, että tästä vaan. Otin lopulta muutaman tapaksin ja jotain juotavaa sen seuraksi.
Mies kertoi minulle olevansa jokin kauppamies ja olleensa muutama vuosi sitten Suomessa ostamassa sieltä paljon traktoreita firmalleen. Nainen kertoi sen jälkeen heidän tyttärensä olevan myös vaeltamassa kahden miehen kanssa hevosilla.
YHDESSÄ YÖPYMINEN
Keski- Espanjassa yhdellä etapilla saavuin kahden naishenkilön kanssa pieneen, noin 130- 140 asukkaan kylään, Caldilla de La Cuezaan. Tarkoituksenamme oli majoittua kylän ainoaan vaeltajille tarkoitettuun yhteismajoitus paikkaan, mutta siellä ei ollutkaan yhtään vapaata paikkaa. Kylässä oli myös hotelli, jonne meidät opastettiin. Hotelli oli pieni ja upean näköinen. Tiedustellessamme yösijaa sieltä, oli vapaana ainoastaan yksi kahden hengen huone. Otimme sen ja onneksi huoneen sänky oli niin leveä, että mahduimme kaikki kolme siihen nukkumaan.
Kylässä järjestettiin illalla grillijuhla tapahtuma, missä kylä tarjosi kaikille mukana olleille ruokaa ja juomaa ja lisäksi paikalle oli tilattu elävää musiikkia. Vaeltajien takia kylän asukasluku oli tuplaantunut ja vauhdikas meno loppui vasta aamutunteina. Me pääsimme lopulta nukkumaan kunnon ryhmäunet muutamaksi tunniksi jatkaessamme taas aamulla vaellusta.
SYNNIT ANTEEKSI
Eräänä vaelluspäivän aamuna lähdin aikaisin aamuhämärässä vaeltamaan ja erehdyksissä poikkesin vaellusreitiltä. Kävelin yhden tien reunaa kohti määränpäätäni, kunnes parinkymmenen kilometrin jälkeen pysähdyin yhdelle bussipysäkille tarkoituksenani pitää pieni lepotauko.
Istuuduin pysäkin penkille ja katsoin kelloani, joka näytti noin kahdeksaa. Samalla näin vanhan naishenkilön tulevan minua kohti aamutakki päällään. Hänellä oli kädessään puolentoista litran vesipullo, jota hän tuli tarjoamaan minulle juotavaksi. Kerroin hänelle juoneeni hetki sitten ja näytin samalla omaa vesipulloani. Vanha nainen vain tyrkytti edelleen vesipulloaan ja kaivoi lisäksi taskustaan kahden euron kolikon, jota oli antamassa samalla minulle. Kieltäydyin siitä ja kerroin, että en voi ottaa sitä. Lopulta, kun nostin penkiltä reppuni selkään, hän laittoi kolikon reppuni sivutaskuun. Samoin vesipullon, jota oli minulle tyrkyttämässä. Kiitin häntä kauniisti ja lähdin jatkamaan matkaani.
Päästyäni seuraavaan majapaikkaan kerroin vieruspaikkaani majoittuneelle naishenkilölle tapahtumasta. Hän vastasi minulle, ”Kun sinä olit poikennut normaalilta vaellusreitiltä, niin vanha nainen halusi sinun vievän kaikki hänen syntinsä Santiago De Compostelaan ja päästyäsi perille, sinun oli osallistuttava vaeltajille pidettävään jumalanpalvelukseen”. Nainen jatkoi, ”että vesipullon ja kolikon antamisen idea oli, että sinä saisit matkalla juomista ja ostaa jotain syötävää”. Päästyäni perille Santiagoon ja ollessani vaeltajille tarkoitetussa jumalanpalveluksessa muistin vanhan naisen kohtaamisen ja pyysin hänen syntejään anteeksi. Näin olin hyvillä mielin toteuttanut hänen toiveensa ja myös oma päämääräni oli suoritettu.
ITALIAN MAAPERÄ, MAFIA JA OLIIVIT
Italiassa ollessani syksyllä 2017, lähdin vaeltamaan Barista kohti EU:n tulevaa 2019 kulttuuripääkaupunkia Materaa. Vaelluksen ensimmäiset 30- 40 km olivat kauheimmat mitä ikinä voi olla, sillä katujen ja teiden varret olivat täynnä jätteitä, suoraan sanoen paskaa.
Päästyäni Altamuran kaupunkiin poikkesin turistien info- pisteeseen ja kysellessäni paikallisia nähtävyyksiä otin esille myös jäteasian. Infopistettä pitävä nuori pariskunta kertoi Mafiasta ja Barin alueen jäteongelmasta. Lisäksi he varoittivat minua ottamasta Mafiaa esille sen kummemmin missään keskusteluissa.
Vuosia Helsingin keskustassa asuneena olen pitänyt keskustaa roskaisena paikkana etenkin viikonloppuisin, mutta en pidä enää. Myös pohjois- Espanjan siisteys tuli monta kertaa mieleen vaeltaessani jätteiden keskellä pitkin maaseututeitä ja polkuja. Toki ympäristö siistiytyi mitä kauemmaksi Barista etenin. Italiassa näki hyvin kulttuurieron rikkaan pohjoisen ja köyhän etelä- Italian välillä. Muutamaa vuotta aikaisemmin vaeltaessani aivan Sveitsin ja Italian rajalta kohti etelää ei tällaista edes kuvitellut näkevän tämän päivän Italiassa.
Matkalla Gravinaan jäin mielenkiinnosta erään tien reunalle katselemaan kolmen vanhan miehen oliivin keruuta ja oliivipuiden hoitoa. Yksi miehistä bongasi minut ja pyysi tulemaan lähemmäksi katsomaan. Kun kerroin olevani kiinnostunut oliiveista, alkoivat he näyttämään ja kertomaan miten oliivin keruu tapahtuu sekä miten oliivipuita hoidetaan. Ollessani lähdössä jatkamaan vaellusta, niin yksi miehistä haki oliiviöljyä pullon ja tarjosi minulle maistiaiset ennen lähtöäni.
OMA TIENI – ELÄMÄN KOKEMUS
Vaelluksilla olen päässyt nauttimaan erilaisten ihmisten lisäksi monien eri alueiden ja maiden ruokakulttuureista, rakentamisen historiasta, luonnosta, vuoristosta yms. Ne ovat antaneet minulle uusia ja mielenkiintoisia näkemyksiä ja kokemuksia. Ihmisten kunnioitus toisia ihmisiä kohtaan on yksi mieleenpainuvimpia asioita etelä- Eurooppalaisessa kulttuurissa.
Paikalliset viini- ja maaseutumatkailutilat tarjosivat myös oman osansa saada elämänkokemuksia heidän arkielämästään ja tavoistaan. Maalaiskylissä ja -kaupungeissa jotenkin aisti, että heidän rikkautensa on jossain muualla, kuin maallisessa omaisuudessa.
Parin tuhannen kilometrin vaeltamisella, noin 650-700 kylän ja kaupungin läpikäyneenä, sekä reilun parin miljoonan askeleen ottaneena on jäänyt monenlaisia asioita mieleen. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt ihmisten ystävällisyys, avoimuus ja kiireettömyys. Kun verrataan etelä- Eurooppalaista elämäntapaa suomalaisuuteen, on ero mielestäni suuri. Tuleekin mieleen, että olenko syntynyt väärään maahan?
Pyhiinvaeltaminen ei ole kääntänyt minua uskoon, mutta katolilaisuus uskontona on antanut vahvan kuvan toiminnastaan. Nykyajan pyhiinvaellusreitit perustuvat historiaan, jossa uskonoppineet uskoansa levittivät. Vaelluksilla olen vieraillut arviolta yli seitsemässä sadassa kirkossa, katedraalissa ja Basilicassa (2/2023).
Nämä pyhät paikat ovat antaneet rakennushistoriallisen kauniin ulko- ja sisäpuolisen kuoren lisäksi sen elämän arjen pysähdyksen paikan, jota olen kaivannut kaiken viime vuosien kokeman jälkeen. Siellä nämä pyhäpaikat ovat aina avoinna ihmisille uskontokuntaan katsomatta ja antavat mahdollisuuden hiljentyä rauhassa kaiken muun arjen kiireen keskellä.
PALUU ESPANJAAN
Päivitys. 15.5.2024
Kymmenen vuotta ehti kulua, kun palasin Espanjaan pyhiinvaeltamaan. Poikien kanssa sovittiin, että mennään suorittamaan Camino Primitivo, n. 330 km pitkä vuoristoinen ja vaativa pyhiinvaellus. Tämä sopi minulle oikeastaan paremmin kuin hyvin, sillä pyhiinvaelluksen ajankohta osui sopivasti 60- vuotissyntymäpäivän ajaksi. En ole ikinä pahemmin syntymäpäiviä juhlinut ja nytkin ainoastaan käytiin poikien kanssa Santaderissa syömässä hyvin ja nauttimassa ruuan kanssa pullo viiniä. Pitkästä aikaa korona vuosien jälkeen oli todella mahtava nähdä poikia.
Kolme viikkoa vietimme pyhiinvaeltamassa Primitivoa yhdessä ja fiilis oli upea. Kaiken muun lisäksi sain vielä kunnon italiankielen oppitunnin pojilta. En ollut pitänyt kunnon lomaa pitkään aikaan, sillä korona aikakin meni pääosin työn merkeissä, joten nyt nautin joka hetkestä ja vielä parhaiden kaverien kanssa. Pyhiinvaelluksella tapasin paljon muitakin henkilöitä, joihin tutustuin. Heitä oli ympäri maailmaa aina USA:sta, Brasiliasta, Meksikosta ja Venetzuelasta Euroopan maihin mm. Ruotsista, Belgiasta, Saksasta, Ranskasta, Tanskasta, Liettuasta, Espanjasta luonnollisesti sekä Italiasta aina Japaniin ja Koreaan saakka. Monenlaista kansalaisuutta vaeltamassa siis oli.
Espanja on monenlaisine pyhiinvaellusreitteineen eräs maailman johtavimmista pyhiinvaeltajien maista. Nykyajan ajanlaskun alku ja Rooman valtakunnan aikainen historia on muodostanut erilaisia historiallisia tapahtumia, joiden aikaansaannokset näkyvät muodostettuina vaellusreittejä. Sen aikaiset katolilaisuuden sanansaattajat ja muut merkkihenkilöt ovat historian mukaan näitä reittejä aikoinaan kulkeneet.
Monet uskonnollisista tai historiallista syistä vaelluksesta kiinnostuneet ovatkin reittien synnystä kiinnostuneita. Itselläni on aina tapana tutkia pyhiinvaellusreitin historia etukäteen, näin pyhiinvaelluksen aikana saa reitistä enemmän irti. Tietää mitä missäkin paikassa on ja mikä mikäkin patsas tai muistomerkki on.
Galicia maakunta on tehnyt mahtavaa työtä vaeltajien eteen. Monet vapaaehtoiset tekijät ovat näistä suuren kiitoksen ja tunnustuksen ansainneet. Pyhiinvaellusreitit ovat hyvin merkitty ja majoituspalveluja löytyy paljon. Santiago de Compostelasta onkin muodostunut pyhiinvaeltajien todellinen pyhiinvaeltajien keskuspaikka upeine katedraaleineen ja kirkkoineen. Sanoisin, että sielu lepää, kun sinne pääsee nimenomaan pyhiinvaelluksen kautta.
KIRKON JA KATOLILAISUUDEN SYNTYMINEN
Päivitys 21.5.2024
Katolilaisuus syntyi kun kirkon valtataistelun vuoksi v. 1054 kirkko jakautui kahtia. Länsipuolelle jäivät katolilaiset ja itäpuolelle menivät ortodoksit. Apostolit välittivät Jeesukselta saamaansa opetusta ja jotta heille uskottu lähetystehtävä jatkuisi heidänkin jälkeensä, antoivat he lähimmille työtovereilleen tehtävän täydentää ja lujittaa heidän aloittamaansa työtä. Katolilaisuus perustuu Raamattuun ja traditioon.
Kirkko on apostolinen, koska sen perustana olivat apostolit. Apostolit siis asettivat tällaisia paimenia ja määräsivät, että näiden poismenon jälkeen taas toiset koetut miehet jatkaisivat heidän virkaansa. Tämä ymmärretään katolisessa kirkossa apostolisena suksessiona. Katolilaisessa kirkossa eli Roomalaiskatolilaisessa kirkossa on jäseniä n. 1,25 miljardia, joista pääosa asuu latinalaisessa amerikassa. Euroopassa jäseniä on arviolta vajaa 30% katolilaisista.
Roomalaiskatolinen kirkko katsoo olevansa se kirkko, jonka Jeesus itse perusti. Se ei ole koskaan menettänyt yksityisyyttään, vaikka muita kirkkokuntia on syntynyt eroamalla sen yhteydestä. Kirkon opetuksen mukaan kirkon piispat ovat apostolien seuraajia ja paavi, eli Rooman piispa, on apostoli Pietarin seuraaja. Paavi ja hänen hallintonsa, Pyhä Istuin, sijaitsevat Vatikaanissa Roomassa. Katolinen kirkko tunnustaa ortodoksiset ja orientaaliortodoksiset kirkot todellisiksi kirkoiksi, koska niillä on katolilaisen kirkon mukaan apostolilainen suksessio ja sakramentit.